TEOKSET


   Pukeutumisleikki


Näyttelyn yhteydessä pidetyissä työpajoissa lapset ovat saaneet pukeutua haluamakseen hahmoksi.  He ovat valinneet vaatteet, pukeutuneet niihin ja luoneet itselleen roolihahmon. Pukeutumisen jälkeen he ovat muodostaneet ryhmässä asetelman roolihahmoistaan sekä muusta rekvisiitasta. Asetelman muodostamisessa on harjoiteltu ryhmätyötaitoja sekä sommittelua.  Lopuksi asetelma on valokuvattu ohjatussa työpajassa ja ripustettu osaksi näyttelyä.

Työryhmä: Linda Konsin & Johanna Virolainen, työpajan vetäjinä toimivat myös Jaana Ritolehto ja Mikko Tiilikainen




                                  

                                    Väriteoriakivet


Teoksen avulla tutustutaan kokemuksellisesti väriteoriaan. Kivet on maalattu päävärejä, valööriasteikkoa ja vastavärejä käyttäen. Ideana on koota pääväreillä (punainen, sininen ja keltainen) maalatuista kivistä jokin eläinhahmo, joko todellinen tai mielikuvituseläin. Valööriasteikkoa (vaaleusasteet valkoisesta mustaan) käyttäen rakennetaan tälle eläimelle asuinpaikka ja vastavärejä (punainen-vihreä, sininen-oranssi, keltainen-violetti) käyttäen tehdään eläimelle ruokaa.
                              
Työryhmä: Jaana Ritolehto & Mikko Tiilikainen





                                        Väriseinät


Teoksessa pysähdytään väriin ja pohditaan keskustellen värikokemuksesta: Kuinka eri värit vaikuttavat?  Teos rakentaa kokonaisvaltaisen esteettisen kokemuksen sinisen ja punaisen värin vaikutuksesta. Seinille heijastetaan kuvataidekasvatuksen sivuaineopiskelijoiden kurssitöitä. Esillä on muun muassa grafiikkaa ja maalauksia.   

Työryhmä: Lauri Laakkonen & Maria Margaritis





                           Eilen - Tänään - Huomenna 

 

Teos pitää sisällään jokaisen kuvataideopiskelijan pienen henkilökohtaisen tarinan siitä, mistä hän on tullut, missä hän on tällä hetkellä ja millainen on hänen tulevaisuuden näkymänsä. Kuvasarjojen äärellä katsoja voi myös pohtia omaa historiaansa, nykyisyyttään ja mahdollisia tulevaisuuden näkymiään: Mistä olen tulossa? Missä olen nyt? Eroavatko mennyt ja nykyinen jotenkin toisistaan, miten? Mikä on muuttunut ja mikä tulevaisuudessa saattaa muuttua?  

Työryhmä: Linda Konsin, Jaakko Kuusinen, Lauri Laakkonen, Maria Margaritis, Eemi Rantamäki, Jaana Ritolehto, Mikko Tiilikainen, Johanna Virolainen



                               Ei pöntönpää


Moniaistinen, yksin tai yhdessä kuljettava toiminnallinen linnunpönttöreitti. Pöntöissä on elämää. Osallistu ja arvaile kenen kodista on kysymys.

Työryhmä:  AILO Aineenopettajasta luokanopettajaksi ryhmä


                                      Tunne tuoli 

 

Oma paikka, tuoliryhmä, tuoli tilassa tai päivä pihatuolissa. Mieti, millainen on sinun tuolisi ja kenen paikalla istut?  

Työryhmä:  AILO Aineenopettajasta luokanopettajaksi ryhmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti